Pyrimme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Joskus saattaa kuitenkin tulla tilanteita, että kaikki ei suju toivomallasi tavalla. Asiakkaanamme sinulla on oikeus saada palautteesi käsittelyyn tehokkaasti, oikeudenmukaisesti ja viivytyksettä.
Olemme määritelleet ohjeistuksen ja menettelytavat asiakasvalitusten käsittelyyn Alisa Pankissa. Ohjeiden ja menettelytapojen tavoitteena on, että asiakkaan kokema virhe tai puute palvelussa käsitellään johdonmukaisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla voimassa olevien säädösten mukaisesti.
Tavoitteenamme on, että asiakasvalitukset käsiteltäisiin ja niihin vastattaisiin mahdollisimman nopeasti, ensisijaisesti heti siinä tilanteessa, kun asiakas on meihin yhteydessä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, vastaamme viimeistään 15 työpäivän kuluessa valituksen vastaanottamisesta. Voit saada tietoa valituksesi käsittelystä ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.
Taltioimme valitukset sekä niiden käsittelyyn liittyvät toimenpiteet luotettavan jälkiseurannan mahdollistamiseksi. Alisa Pankin johto saa myös säännöllisesti raportin saadusta palautteesta.
Kun haluat tehdä valituksen, toimi näin:
Voit antaa asiakasvalituksen myös ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun puhelimitse tai kirjeitse.
Alisa Pankki Oyj
Pursimiehenkatu 4 A, 00150 Helsinki
Puhelin: 0203 80101 (0,1717€ /min)
Arkisin klo 9-18
Voit olla yhteydessä myös Finanssivalvontaan, kuluttajariitalautakuntaan tai tietosuojavaltuutetun toimistoon.
Keräämme säännöllisesti palautetta myös palveluidemme sujuvuudesta. Asiakkailta saamamme palaute tarjoaa tärkeää tietoa palveluidemme laadusta ja asiakastyytyväisyydestä sekä auttaa kehittämään palveluja ja toimintatapoja edelleen.
Asiakkaana voit antaa palautetta sekä kehitysideoita mobiili- ja verkkopankissa. Kummastakin löytyy kohta ”Palaute” tai ”Anna palautetta”.
Henkilöasiakkaat
Arkisin 9-18
020 380 101 (0,1717 €/min)
asiakaspalvelu@alisapankki.fi
Yritysasiakkaat
Arkisin 9-16
0293 230 910 (0,1717 €/min)
yritysasiakkaat@alisapankki.fi
Lainasijoittajat
sijoittajapalvelu@alisapankki.fi
Pursimiehenkatu 4 A
00150 Helsinki